Pallontallaajat.net
Valikko
Etsi tästä aiempia blogikirjoituksia
Viimeisimmät kommentit

Vaikka otsikko muuta lupailee, ei tätä blogia kuitenkaan kirjoita mies, vaan lievästi Peter Pan -syndroomainen neitokainen. Päivittelen blogia epäsäännöllisesti omaksi muistoksi ja tietysti viihdyttääkseni perhettä, läheisiä ja miksei tuntemattomiakin. Toivon että blogista on iloa myös muille reissussa oleville ja lähtemistä suunnitteleville.

Backpacking

Phnom Penh ja Kambodzan kauheudet

on 13.11.2016

Phnom Penhiin saapuessani koin nopeasti reissun ensimmäisen kulttuurishokin. Malesia oli niin siisti ja simppeli, että siihen verrattuna Phnom Penhin rähjäiset maisemat, imelät hajut ja liikenteen äänet suorastaan räjähtivät päin kasvoja. Onneksi minulla oli hostelli varattuna, muuten olisi varmasti itku tullut ensimmäisten tuntien aikana.

Perus katukuvaa

Perus katukuvaa

 

img_0275

Mukavampi kadun pätkä. Ei varsinaisesti kovin pääkaupunkimainen, vaikka jotakuinkin keskustassa ollaan.

Edes ruokapaikkaa ei tuntunut löytyvän helpolla, vaikka en todellakaan ole nirso tämän asian suhteen. Yleensä jos jonkinlainen kämäinen katukivetyskselle perustettu nuudelikoju kelpaa. Lisäksi vettä satoi kuin Esterin takapuolesta ja jokapuolelle huudeltiin “Hey Miss”, “tuk tuk” sekä muuta tarpeellista. Ensimmäisen illan aikana suunnittelin pariinkin otteeseen välitöntä siirtymistä lentokentälle ja sieltä kohti kotia, tai ainakin jonkinlaista sivistystä.

Aina vaan jaksan ihmetellä näitä sähköviritelmiä. Omaan asuntoonsa saa sähköt virittämällä johdon tuohon sekamelskaan.

Aina vaan jaksan ihmetellä näitä sähköviritelmiä. Omaan asuntoonsa saa sähköt virittämällä johdon tuohon sekamelskaan.

Seuraavien päivien aikana olo parani ja hostellini oli aivan ihana ja kauniilla uima-altaalla varustettu! Phnom Penhille en kuitenkaan kovin lämmennyt. Mielestäni se oli iso ja sekava, sekä likainen ja äänekäs. Niin ovat tietysti monet aasialaiset kaupungit, mutta vastapainoksi en oikein löytänyt positiivisia asioita.

Negatiivisia ajatuksia kompensoimaan tarvittiin hyvä cocktail, jollainen löytyikin Phnom Penhin FCC:ltä. Tosin se haukkasikin sitten noin neljänneksen päiväbudjetista 😅

Negatiivisia ajatuksia kompensoimaan tarvittiin hyvä cocktail, jollainen löytyikin Phnom Penhin FCC:ltä. Tosin se haukkasikin sitten noin neljänneksen päiväbudjetista 😅 Ja tämä on muuten mukavimman näköinen paikka koko kaupungissa, ettette luule että turhasta valitan!

img_0288

 

img_0277

Mallia iltapäiväsateesta. Sadekausi oli loppupuolellaan ja iltapäiväsateet vielä päivittäisiä.

 

Koska ruokakuvat vaan on parhaita 😊

Koska ruokakuvat vaan on parhaita 😊

Syy miksi tänne tulin, niinkuin monet muutkin Kambodzan kävijät, oli Killing fields ja S-21 eli kidutusmuseo. Nämä kyseiset nähtävyydet kertovat karua tarinaa maassa vain nelisenkymmentä vuotta sitten tapahtuneesta kansanmurhasta. En ala tapahtumia tähän tarkemmin selittämään, mutta kiinnostuneille Googlesta löytyy paljon erinomaista tietoa. Mielestäni kaikkien kuitenkin tulisi olla tietoisia, mitä kauheuksia maassa on tapahtunut hyvin vähän aikaa sitten.

Hyvin hyvin lyhyesti: Vuosina 1975-1979 Kambodzassa kidutettiin hengiltä, tapettiin, kuoli aliravitsemukseen, kulkutauteihin ja uupumukseen eri arvioiden mukaan 1-3 miljoonaa ihmistä, eli noin viidennes koko maan väestöstä. Maasta yritettiin tehdä eristäytynyt agraariyhteiskunta, jossa kaikki toimivat ja työskentelevät yhteisen hyvän eteen. Kaikenlainen kehitys ja kehittävä toiminta lakkautettiin tai tuhottiin, kuten kaupungit, koulutus ja lääketiede. Tappolistalla olivat erityisesti koulutetut tai heiksi ajatellut, sekä tietysti kaikki vähemmistöjä tai muuta epätavallista edustavat. Tuohon määrään kuolleita kuuluu toki myös valtava määrä aivan tavallisia ihmisiä ja sukupuolella tai iällä ei juuri ollut väliä. Kiduttamalla ihmisiltä pyrittiin saamaan, ja usein saatiinkin, vääriä tunnustuksia ja ilmiantoja milloin mihinkin liittyen. Tätä klikkaamalla pääset blogiin, jossa kerrotaan tarkemmin niin tapahtumista kuin näistä kahdesta vierailemastani paikasta.

Molemmat paikat, Killing fields ja S21 museo olivat hyvin toteutettuja ja lipun hintaan kuului kattava audiotour, eli vähän niinkuin korvalappustereot. Kieliä valittavaksi oli useita, mutta ei tietenkään suomea. Englanninkielinen oli kuitenkin sen verran selkeä, että ilman natiivitasoista kielen hallitsemistakin ymmärtää lähes kaiken.

Kummassakaan paikassa ei kauheuksia peitelty, vaan niistä kerrottiin ja niitä näytettiin hyvin raa’asti. Tämä oli mielestäni erinomainen asia, sillä maailman kauheudet eivät peittelemällä lopu. Herkimmät ihmiset saattavat tämän vuoksi kokea voimakkaitakin tunteita näissä paikoissa. Itse olin lukenut monet monet blogikuvaukset varsinkin killigfieldseistä, joten suurilta yllätystunteilta vältyin. Kyllä se silti pisti miettimään ihmismielen erikoisuutta. Kuinka yksinkertaista ajatusmaailmojen manipuloiminen on ja kuinka helppoa itselleenkin on valehdella. Ja toisaalta mitä teet, kun pitää valita oman hengen ja toisen ihmisen hengiltä kiduttamiseen välillä?

Tässä alla liuta kuvia kidutuslaitoksesta

S-21 piha-aluetta

S-21 piha-aluetta. Rakennukset toimivat kouluna ennen kauheuksien alkua. Edelleen huomattavissa oli selkeä koulumainen asetelma.

 

Sänkyyn kiinni ja käyttöön mitä erilaisimmat kidutusmenetelmät.

Sänkyyn kiinni ja käyttöön mitä erilaisimmat kidutusmenetelmät.

 

Yhden hengen sellejä, kooltaan noin metri kanttiinsa

Yhden hengen sellejä, kooltaan noin metri kanttiinsa.

 

Verkot ja piikkilangat asennettiin, jotta kukaan ei voisi suorittaa itsemurhaa hyppäämällä.

Verkot ja piikkilangat asennettiin, jotta kukaan ei voisi suorittaa itsemurhaa hyppäämällä.

 

Tämä teline oli aiemmin oppilaiden huvitus, mutta kidutuslaitoksessa se muunnettiin tietysti kidutusvälineeksi. Ihminen nostettiin ilmaan selän taakse käytetyistä käsistä ja kun hän pyörtyi, herätettiin hänet upottamalla ulosteilla ja virtsalla täytettyyn saaviin.

Tämä teline oli aiemmin oppilaiden huvitus, mutta kidutuslaitoksessa se muunnettiin tietysti kidutusvälineeksi. Ihminen nostettiin ilmaan selän taakse käytetyistä käsistä ja kun hän pyörtyi, herätettiin hänet upottamalla ulosteilla ja virtsalla täytettyyn saaviin.

ja Killing Fieldseiltä

ihmisen joukkohauta. Värikkäät rannenauhat ovat vierailijoiden jättämiä kunnianosoituksia.

450 ihmisen joukkohauta. Värikkäät rannenauhat ovat vierailijoiden jättämiä kunnianosoituksia.

 

img_0510

img_0509

 

Luodit olivat liian kalliita, joten ihmiset tapettiin jollakin muulla tapaa, esimerkiksi hakkaamalla erilaisilla välineillä. Pienet lapset näin.

Luodit olivat liian kalliita, joten ihmiset tapettiin jollakin muulla tapaa, esimerkiksi hakkaamalla erilaisilla välineillä. Pienet lapset näin.

 

Muistomerkki...

Muistomerkki…

...joka on täynnä alueelta löytyneitä pääkallolla. Jokaiseen kalloon on merkitty sukupuoli ja summittainen ikä.

…joka on täynnä alueelta löytyneitä pääkallolla. Jokaiseen kalloon on merkitty sukupuoli ja summittainen ikä.

 

Tagit
LIITTYVÄT VIESTIT

JÄTÄ KOMMENTTI